sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mr. Bean ja Tampere puolimaraton 2012

Olen tyypillisesti myöhässä joka paikasta yhdestä viiteen minuuttia, tai vähintään minulla on kiire.

Niinpä tänäänkin vaikka Tampere on ihan vieressä, ja aikaa oli kaikin puolin hyvin, smurffailin aamun ympäriinsä ja löysin sitten itseni säntäämässä kiireessä koti-ovesta 10:28. Olin ajatellut olevani näihin aikoihin Laukontorilla parkkipaikkaa etsimässä. Vettä satoi kaatamalla, sujahdin autoon nopeasti mutta varovasti, jotta valmiiksi kiinnittämäni numerolappu ei repeytyisi. Ei repeytynyt! Nimittäin numerolappu oli unohtunut keitiönpöydälle. Palasin hakemaan sen. Vettä satoi kaatamalla, sujahdin autoon nopeasti ja varomattomasti, joten valmiiksi asentamani numerolappu repeytyi.

10:47 parkkeerasin autoni Hämeenkadulle, vain 100 metrin päähän lähdöstä. Kaikki paikat olivat vapaina. Onnittelin itseäni nerokkaasta pysäköintipaikan valinnasta ja marssin rinta pystyssä ylväästi Raatihuoneen portaiden eteen, jonka olimme sopineet kohtaamispaikaksi ystävieni kanssa. Heitäpä ei näkynytkään!

Satoi kaatamalla, joten astelin Raatihuoneen portaat ylös lipan alle sateensuojaan ja kiikaroimaan tuttujani. Pian pongasinkin ystäväni, jotka seisoivat tarkkailuasemastani katsoen noin viiden metrin päässä alaviistossa  suorittamassa reipasta aamujumppaa. Tässä vaiheessa putkinäköni laajeni, ja havaitsin että kaikki muutkin reilut tuhat puolimaraton-juoksijaa suorittivat reipasta aamujumppaa. Lisäksi, he katsoivat minun suuntaani kysyvästi, kuin lisäohjeita odottaen.

Korokkeella vieressäni, minusta n. 1.5 metriä vasemmalle seisoi timmissä kunnossa oleva blondi jumpaten suorastaan esimerkillisen taitavasti. Hetkisen ajattelin onnitella häntä taitavuutensa johdosta, mutta sitten syttyi lamppu! Tuo nainen lienee ohjelmaan kuuluvan alkulämmittelyn vetäjä. Tässä vaiheessa vallinnutta sielunmaisemaa maalailee varsin täsmällisesti tämä dokumentti:



Itse juoksu sujui tyystin ilman kommelluksia. Ensimmäiset yhdeksän kilometriä juoksimme samassa porukassa kavereideni kanssa. Meno oli leppoisaa, sade oli oikeastaan vain kiva, emmekä kaatuilleetkaan edes mukulakivillä, vaikka se oli ennakolta varsin todennäköistä. Maalissa olin aikaan 1:57:20. Se on uusi ennätykseni puolimaratonille ja vajaat 20 minuuttia nopeampi kuin aikaisempi ennätys. Tavoite kahden tunnin alittamisesta siis toteutui.  Painan nyt noin 105kg. Se on toki reilusti yli kolmekymmentäkiloa vähemmän kuin projektin alussa, mutta oikeastaan ajattelin vielä ihan tovi sitten että alle kahden tunnin ei yli satakiloisena puolimaraa jolkotella.

Minulla oli tänään jalassani  On Running Cloudrunner kengät, jotka ovat tehneet taikoja juoksulleni muutaman viime viikon aikana. Kirjoitan noista ihmekengistä ensi viikolla hiukan lisää.

www.endomondo.com

// n. 105 kg (~ -35kg).  (Edit 2013: Oikea paino tällöin oli jotain 115-120kg välillä, aiempi puntari oli turhan armelias) :)

3 kommenttia:

  1. Eeppinen entranssi!

    VastaaPoista
  2. Komea ja tutun oloinen ennätysparannus, itse paransin debyytin 2.22 ajasta toisen kerran 2.02 loppuaikaan eli juuri tasan sen 20 minuuttia.

    Toi Onin kenkä näyttää vähän samalta kuin mun Reebok Zignanot. Juuttuuko pohjiin kiviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juossut Onneilla nyt noin viitisenkymmentä kilometriä, ja tähän mennessä yksi kivi on juuttunut pohjaan, jonka sain kyllä vauhdissa nypättyä irti. Toisaalta, Asicsinikin keräsivät Hämeen hölkässä pohjaansa hillittömän risun, että sinänsä :)

      Katselin tuossa noita juoksemiani puolimaratoneja, ja vaikka näistä ei nyt mitään tilastollista pohjaa vielä ole, niin kyllä kiusallisesti taitaa olla niin että paino on aika ratkaiva tekijä juoksuhommissa.

      6/2010, paino 126 kg 2:26
      4/2011, paino 118 kg 2:18
      7/2011, paino 116 kg 2:22 (tämä poikkeama siitä, että juoksin ripulissa :)
      8/2011, paino 117 kg 2:17
      9/2012, paino 105 kg 1:57

      Tuossa välillä on myös maratonia, transgrancanariaa ja parit pilkan hölkät, pyöräilyt ja triatlonit jne. joten kyllä varmaan peruskuntokin on jonnin verran noussut, mutta...

      Melkeinpä lähtisin sanomaan niin, että paino ratkaisee pitkälti sen kuinka kovaa kehonsa voi saada kulkemaan ja kunto ja usko sen, että riittääkö vääntö tuon potentiaalin hyödyntämiseen.

      Kiusallista ja pelottavaa vaan tämä nyt kun tuohon tulostavotteelliseen urheiluun tuli lopulta lährettyä, oon aikaisemmin tietoisesti vältellyt aikatavoitteita, niin tuöeeko tästä nyt taas uusi tauti matkan pidentämisen taudin lisäksi. :)

      Poista