keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Vantaan Maraton 2017 - The Revenge of the Axe Murderer.

Laadin 20 viikkoa sitten harjoitusohjelman kartoittamaan viimeiset kuukaudet Vantaan maratoniin ja Guinnessin ennätysyritykseen 80 paunan (36.3) kg rinkan kanssa (Lue lisää ennätysyrityksestä www.apurinkka.fi).

Muokkasin, ja kevensin ohjelmaa kaksi kertaa matkan varrella huomattuani että vähempikin riittää ja välttääkseni rasitusvammat ja -tilat. Kaikki sujui kuin tanssi ensimmäiset 13 viikkoa. Pohjakunto rinkan kanssa  juoksuun syntyi yllättävän helposti, varmaankin viime vuoden projekti ja talven aikana kasvanut lihaskunto oli avuksi. Sitten jäljellä oli  enää viimeinen puolentoista kuukauden jakso, jona aikana oli tarkoitus viimeistellä kunto lopullisen raskaan rinkan kanssa.

Viimeiset 6 viikkoa menivät totaalisen mönkään. Kunto ei kehittynyt, sen sijaan tuli takapakkia.  Kaksi flunssaa, ja aivan puskista hyökännyt akillesvaiva. Ongelmat tuntuivat kasaantuvan, ja lopulta  sain tehtyä muutaman parin kilometrin juoksulenkin. Yritin paikata tilannetta käymällä enemmän punttisalilla.

Lähtökohdat maratoniin olivat kaikkea muuta kuin toivoin.



En halunnut mehustella negativiisella etukäteen. Epätoivon tunnettakaan ei kerennyt syntyä, koska ajatukset pyörivät sen ympärillä, kuinka maksimoida projektin hyöty Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastoon ja saada Apurinkka mahdollisimman täyteen. Katastrofirahasto-keräys  on tämän vuoden pääprojektini, rinkkamaraton keino siihen.  Käytin kaiken ylijääneen energian siihen.

Sitten tuli lauantai. Hain Tampereen keskustasta kyytiini ensin koko juoksun todistajina ja huoltajina juoksemaan lupautuneet Riikosen Juhan ja sitten Mukkalan Pertun. Lähdimme ajamaan kohden Vantaata. Matka sujui rattoisasti. Oltiin ajettu noin 20 minuuttia, kun tapahtui jotain käsittämätöntä. Moottoritien vasen kaista loppui, nopeusrajoitus laski kuuteenkymmeneen ja sitten näin sen.


VAASA. Olen ajanut Tampereelta Helsinkiin yli 25 vuotta säännöllisesti, satoja kertoja. Nyt olin jotenkin sulkenut kaiken näkemäni pois mielestä, ja päättänyt että olemme jo kääntyneet Helsingin suuntaan ja moottoritielle. Päässä synapsit säkenöivät tyhjää kipinää.  Täh? Miten saatoin ajaa ohi kaikkien tuttujen maisemien ja liittymien, Pirkkalan, Rajasalmen sillan ja Kolmenkulman ABC -huoltoaseman, tajuamatta mitään. Perttu ja Juha eivät asiasta hätkähtäneet. Tehtiin U-käännös, ja matka jatkui. Saatiin siitä hyvä keskustelunaihe kisaa edeltävästä mielentilasta. Vaikka fyysisesti olin läsnä, mieli prosessoi ja vaelsi jo läpi Vantaan maratonia.

Kaikesta huolimatta olimme perillä hyvissä ajoin. Treffasimme Juha Kuukasjärven, joka myös oli lupautunut juoksemaan koko matkan mukana.

Tikkurilan urheilutalon vahtimestari avasi painisalin ovet, rinkka kiinnitettiin leuanvetotankoon  nahkavyöllä kiinnitettyyn vaakaan ja punnittiin. Punnituksen viralliseksi todistajiksi mahdollista Guinnessin ennätystä varten liittyivät Laura Mononen ja kisakansliastasta mukaan haettu järjestäjän edustaja Anu Koskenkorva.



Rinkka painoi 36.9 kg (81.4 lbs). Se on 600 grammaa yli tarvittavan. Lisäpainon aiheutti hiidenkiveksi muotoilu. Punnituksen jälkeen raahasimme rinkan kisakansliaan, jossa sitä luvattiin vahtia ettemme käy salaa vähentämässä painoa.

Muutuin Obelixiksi ja Juha R Asterixiksi. Hieman jännittyneen, mutta viekkaan näköinen ehkä viisivuotias poika tuli varovasti aivan viereen. Kysyin häneltä "tuleeko sinustakin Obelix?" "Kyllä.", vastasi poika päättäväisesti nyökyttäen.

Toinen poika toivoi, että esittelisin hiidenkiven,  miten se on tehty, ja onko se nyt aivan täynnä kolikoita ja onko niistä paljon apua Punaiselle Ristille.

Länkkäriksi naamiotunut Jupe, Inkkari-Raine, Fitness Fuhrer -Sofia ja Jukka K tupsahtivat paikalle.  Aika meni kuin siivillä. Yhtäkkiä olimme jo lähdössä muiden juoksijoiden keskellä.



Ensimmäiset viisi kilometriä kirmattiin karnevaalihengessä kuin lehmät laitumella. Rinkkakaan ei painanut mitään.

Kuva: Juha Riikonen
Tuttuun tapaan noin puolen tunnin juoksun jälkeen tuli ensimmäinen entuudestaan tuttu raskas vaihe, lihasten energian saannin siirtyessä enemmän rasvanpolton varaan. Vaikka tuo hetki on tullut jo monesti koettua, muutaman kilometrin ajan mietitytti että noinkohan tämä vaihe edes päättyy. Vauhti pysyi kuitenkin kohtuullisena. Lenni-Kalle Taipaleen kotitalon kohdalla kannustus oli todella rajua, Lenni-Kalle juoksi vierellä virnistellen ja kannustaen.

Kuva: Heidi Ikäheimo
Meno jatkui hyvänä ensimmäisen kierrokseen loppuun, ja maalialueella uudella kierrokselle lähdettäessä, oli mahtava meininki. (Video: Laura  Mononen) Kierroksen päättyessä olimme voimassa olevaa Guinnesin ennätystä (5h 43m 24 sek) reilusti edellä.



Toisen kierrokseen liittyi vähiten tunteita.  Meno muuttui kilometri kilometriltä raskaammaksi, mutta kuorma oli hallinnassa. Kierroksen loppua kohden huomasin voimien ehtyvän kiihtyvään tahtiin. Kolmas kierros alkoi. Voimat ehtyivät ehtymistään, ja minulla oli suuria hankaluuksia ylläpitää juoksua.

Kuva: Heidi Ikäheimo

Ensimmäisen kahden kierroksen mielialani välittyy täydellisesti Heidi Ikäheimon ottamasta kuvasta. Virnuileva, voimaa puhkuva, päättäväinen. Se kaikki muuttui minuuttien aikana.

Yhtäkkiä olin henkisesti aivan loppu. Kilometrin 25. kohdalla sanoin: "mielessäni on nyt melko synkkiä ajatuksia." Miten sanoisin kavereille, etten enää jaksa. Jättäisin tuon vitun rinkan tien varteen ja lähtisin helvettiin täältä.  Harmittelin, että oli tullut lähdetyksi kolmannelle kierrokselle, nyt pitäisi jotenkin saada raahatuksi rinkka autolle. Osta eurolla hyvä rinkka.

Koko porukalle valkeni, että nyt on katkeaminen lähellä.

Se mitä sitten tapahtui, on maagista. Jälkikäteen olen tajunnut, että jo aiemmin Riikosen Juha oli alkanut rakentaa mieleeni viitekehystä jonka sisällä juoksen. Sen perustelementit olivat, kukaan ei oleta että jatkan juoksua jos en jaksa. Minun ei ole pakko jaksaa, mutta minä saan jaksaa. Mieleni on loppu, mutta kehoni ei. Etsi päästäsi se lokero, jossa vielä on voimia ja mene sinne.  Länkkäri-Juha ja Inkkari olivat käyneet ostamassa kioskilta kokista. Perttu puhkui rauhallisuutta ja luottamusta.  Juha katsoi minua intensiivisesti silmiin.

Mene sinne missä voimaa vielä on. Sabaton alkoi soida.

Kuva: Kimmo Rönnberg

Ensimmäiset kaksi kierrosta juoksin omalla fyysisellä kunnollani, harjoittelun ansiosta. Kuntoa riitti reilut kaksi kierrosta. Jälkimmäiset kaksi kierrosta juoksin mielen voimalla. Voimalla, jota en olisi löytänyt ilman ulkoista ohjausta.

Kolmannen kierroksen vaikea osuus söi aikaa niin, että tajusin ja tajusimme että Guinnessin ennätys on hyvin todennäköisesti karannut.  Vaiheessa, jossa mieli oli loppu ja hajalla, se oli raskas ja pysäyttävä ajatus.

Jokaisella oli oma roolinsa: länkkäri ja inkkari pitivät yllä positiivista tunnelmaa, Riikosen Juha toimi mielen kapellimestarina. Perttu seurasi tilannetta tarkasti. Verenkierto käsiin katkesi olkaremmien takia. Sattui helvetisti, kädet eivät toimineet, ja se kuormitti hermoja ja päätä kovasti. Perttu pelasti tilanteen säätämällä hartioihin kohdistuvaa painetta siirtämällä pehmusteiden paikkaa. Lopulta sekään ei auttanut, vaan hartian ja remmien väliin tungettiin puukepit. Tämä vapautti verenkierron ratkaisevalla tavalla.

Kolmannen kierroksen loppua kohden tapahtui ihmeellistä. Tiesin olevani fyysisesti aivan loppu, mutta samanaikaisesti jostain tuli purskeina lisää voimaa. Kilometrit 31-35 piiskattiin selvästi voimassaolevan ennätyksen keskivauhtia kovempaa. Saatiin viisi minuuttia menetettyä aikaa takaisin.

Se oli Kirvesmurhaajan Kosto.

Kilometrin 36. kohdalla Sabaton siivittämä rähinävoimavara oli loppuun käytetty.  Pohkeet ja reidet olivat krampissa viimeisen tunnin.  Juuri mitään ei ollut jäljellä.

Kussakin erilaisessa tilanteessa eri henkilöt nousivat rooleihin. Viimeisten kilometrien aikana Sofian toistama ajatus nousi esiin, minä jaksan, kohta tämä on ohi, jaksa vielä.

Juoksun aikana tuli lypsettyä jokaisesta erilailla orientoituneesta mielen sopukasta ihan kaikki.


Kuva: Laura Mononen
Maalissa. Minusta tuntuu, että se oli lähtökohtiin nähden fyysisesti mahdotonta.  Olen kokenut  tämänkaltaisen fyysisten voimavarojen ylittämisen vain kerran aiemmin,  Hoka Highland Flingillä.  Nytkin se onnistui ainoastaan ystävien avulla.  Nyt luulen, että pystyn ehkä löytämään samat voimavarat uudelleen. En voi olla pettynyt, tämä on jotain parempaa kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Kiitos.

ps. Ennätyksestä jäätiin vain noin kahdeksan minuuttia. Uusi yritys Helsinki City Marathonilla.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Huomenna juostaan!



Vantaan maraton 2017 starttaa huomenna lauantaina 14.10 klo 11:00.

» Rinkkajuoksun etenemistä voit seurata täällä.
» Vantaan maratonin virallinen reaaliaikainen tulosseuranta on täällä, ja rinkka-possen eteneminen käy ilmi täältä.

Ennusteen mukaan sataa kevyesti, ja lämpöä on noin seitsemän astetta.

Voi mennä miten vaan, mutta menipä miten vaan, se on hyvin.

lauantai 7. lokakuuta 2017

16 minuuttia päivässä

Joillakin liikuntaani sivusta seuraavilla on käsitys, että rehkin kohtuuttomasti, vuosi vuodelta enemmän, ja erityisesti juosten. Numerot kertovat totuuden.

Juoksutunnit vuodesta 2012 alkaen, vuosi 2017 ennuste.

Reilut 16 minuuttia päivässä, sen verran olen juossut keskimäärin vuonna 2017.  Tämä sisältää kaikki ne maratonit ja hörhöilyt joilla täytän Läskimaija-somekanavat.

Laskeva trendi on jatkunut vuodesta 2012 alkaen. Silloin kai alkoi tuntua, että  vähemmän on minulle enemmän.

Nyt juoksen noin puolet siitä määrästä kuin vuonna 2012. Ero tulee osin siitä, että nykyään juoksen yleensä joko kovaa, tai lisäkuorman kanssa. PK-juoksulenkit eivät huvita, joten en tee niitä. Juoksen kuitenkin lopulta huvikseni, joten miksipä en tekisi sitä tavalla joka eniten huvittaa.

- määrällisesti liikun eniten kävellen. Noin tunti päivässä koiran kanssa.
- sisäsoutu on pääroolissa marras-huhtikuussa.
- tänä vuonna myös punttisalillla vietetty tuntimäärä ohittaa juoksun.



Juoksu on siis vain pienen pieni osa liikuntaani, ja vielä pienempi osa elämääni.  Toisaalta, eihän ruoassakaan ole suolaa kuin alle prosentti, ja silti siitä puhutaan paljon.

Vääristynyttä käsitystä kohtuuttomasta ähellyksen määrästä luo varmaan osaltaan se, että olen eriyttänyt liikuntaminäni Läskimaijaksi. Läskimaija ei mistään muusta puhukaan kuin ähellyksestä. Läskimaijalle liikunta ja juoksu on koko elämä.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Jupen 100. maraton Paloheinässä

Nurmelan Jupe juoksi viime sunnuntaina Paloheinässä sadannen maratoninsa.  Kutsussa juhlajuoksuun luki: "Tule sellaisena, mikä et ole aiemmin ollut."

Maratonjuoksu, se on vakavaa puuhaa.  Niinpä suhtauduin annettuun tehtävään vakavamielisesti ja hartaudella. Varhain sunnuntaiaamulla nostin hiidenkiveni Transportteriin ja suuntasin kohti tuntematonta.


Ikuista nimesi hiidenkiveen: http://www.apurinkka.fi
Perillä minua odotti outo näky.

Kuva: Jukka Asumaa
Ja toinen.

Kuva: Jukka Asumaa

Ja kolmas.

Kuva: Jukka Asumaa


Onneksi hyvin pian sulauduin joukkoon.


Kuva: Minna Perkiö

Nyt olen Obelix.

Tule mukaan Vantaan maratonin Guinnessin ennätysyritykseen, lahjoita Punaisen Ristin Katastrofirahastoon ja ikuista oma nimesi hiidenkiveen tästä http://www.apurinkka.fi/


perjantai 29. syyskuuta 2017

Xavier's School for Gifted Youngsters

Gifted Student, 2010.
Eilen  keskusteltiin A-Teemassa otsikolla Lihava Suomi, ylipainosta, syömishäiriöistä ja siitä miten terveydenhuollossa asioihin tartutaan, miten ei tartuja ja miten pitäisi tarttua. Ohjelma on katsottavissa Yle-Areenasta.   https://areena.yle.fi/1-3945447

Ohjelmaa katsoessa mieleen nousi yksi ajatus. Se, että minulle ahmimishäiriöni ei ole enää ongelma. Se on kyky, voimavara, ja mahdollisuus. Osa minua, enkä halua tukahduttaa sitä.

Ahmimishäiriö on tauti, joka roihuaa hallitsemattomasti häpeässä ja salailussa.  Kun häiriön ajattelee kyvyksi, sitä lakkaa häpeämästä. Kun lakkaa häpeämästä, häiriö lakkaa olemasta, ja sen voi valjastaa voimaksi.

Minulla ei koskaan lopu energia maratonilla. Voin vetää vaikka pizzaa juostessa. Kuitenkin tiedän, että kykyni mukana tulee vastuu. Sitä on opittava ymmärtämään, tajuttava ja tiedostettava sen toiminta- ja leimahdusmekanismi. Hyväksyttävä se osaksi itseä, ja nautittava elämästä sellaisena kuin on. Se on supervoima, jota pitää oppia hallitsemaan.

Lopeta häpeily ja katso oheinen Xavier's School for Gifted Youngsters mainos. Aloita sinäkin mielesi kytkeminen X-Men-moodiin!



lauantai 16. syyskuuta 2017

Tampere Maraton 2017 - pizzaunelmasta totta

Aina siitä alkaen, kun luin Dean Karnazesin kirjan Ultramarathon Man ennen Transgrancanaria Starter juoksua vuonna 2012 minulla on ollut haave. Joskus vielä haluan minäkin syödä pizzaa kesken juoksun kuin Dean Karnazes.

Tänään Tampere Maratonilla se tapahtui.  Ratinan sillan alla toisen kierroksen alussa odotti kippurassa naurava Riikosen Juha, jolla oli pizzalaatikko kädessään.


Söimme pizzaa vauhdissa, voi että se oli hauskaa ja hyvin upposi! Ainut ongelma oli, että meinasin tukehtua naurun ja pizzan yhdistelmään, mutta se meni nopeasti ohi.

Energiakin tuntui imeytyvän hienosti, eikä mahan kanssa tullut ongelmia. Tämä kannattaa siis ottaa tavaksi!

Juoksusta tuli täydellinen harjoitus.  Juhan avulla sain juuri sen mitä tähän kohtaan tarvitsinkin, ja vielä paremman treenin kuin olin etukäteen suunnitellut.  Juoksin kaikkiaan reilut kaksi kierrosta, juteltiin tovi niitä näitä ja lähdimme omiin suuntiimme. Stadionilla näin vielä Villen, joka ehdotti yhteislenkkejä lähteä minun kanssa lenkille!

Kannoin loppupainossa olevaa  36.3 kilon (80 paunaa) rinkkaa selässä kolme tuntia. Juoksu oli sen
verran kevyttä että pääsen heti huomenna jatkamaan treeniä. Nyt on selvää, että jalkojen lihakset ovat jo nyt siinä kunnossa että niillä voi juosta maratonin tuon rinkan kanssa hyvään aikaan.  Ne eivät väsyneet ollenkaan.

Sen sijaan hartian ja olkapäiden lihasten siedättämisessä on vielä paljon töitä. En usko, että olisin voinut kantaa tänään rinkkaa enää kahta tuntia.  Nyt tästä eteenpäin lisään rinkkaselässä vietettyjä minuutteja ja tunteja. Juoksun lisäksi taidan alkaa haravoida ja leikata nurmikkoa rinkan kanssa.

Lisäksi tilasin heti juoksun jälkeen oheiset lisäpehmusteet rinkan olkaimiin.
Pehmusteet olkaimiin: Amazonista

Kaikkiaan tunne on nyt, että tehtävää on sopivasti, mutta ennätys syntyy.

Lue lisää: http://www.apurinkka.fi, ja osallistu!


torstai 14. syyskuuta 2017

Tampere maraton - tavoitteena DNF

Suunnitelmat pitävät paremmin, kun teen niistä kirjallisia.

Suunnitelmani Tampere Maratonilla 16.9.2017 on keskeyttää.  Viime vuonna juoksin Tampereella koko matkan (blogiteksti), mutta silloin kannoin kevennettyä 20 kilon kuormaa ja juoksu juostiin jo elokuun lopussa.  Tähän asti juoksemillani täyden kuorman puolimaratoneilla olen ollut lopussa aivan katkeamispisteessä. Nyt  täytyy totutella merkittävästi raskaanpaan lopulliseen 36.5  kilon kuormaan. Vantaan maratoniin on enää alle kuukausi, ei ole aikaa nuolla haavoja montaa päivää.

On todennäköistä, että lauantaina yritän perustella itselleni syitä jatkaa maaliin ja endorfiini-pöllyissä kesken juoksun se voi tuntua jopa hyvältä idealta. Mutta jos sen teen ja nimeni kohdalla ei tuloslistalla lue DNF, olen surkealla tavalla epäonnistunut.

Tampere Maraton on neljä 10.5 km kierrosta. Race Plan on seuraava:
  • Ensimmäinen kierros, tavoite < 1 tunti 7 min (rinkka 36.5 kg)
  • 2. kierros:
    • jos < 1 tunti 18 min (puolimaraton 2:25), seuraava kierros rinkan kanssa
    • jos > 1 tunti 18 min, seuraava kierros ilman rinkkaa
  • 3. kierros loppuun asti ja sitten keskeytys.
  • Takana  31.5 km pitkä lenkki, juuri se mitä tähän rakoon tarvinkin.

Neljännen kierroksen juoksemisesta on vain haittaa. Haluan jaksaa harjoitella seuraavat kaksi viikkoa kovalla teholla.

» Lue lisää 80 paunan (36.3 kg) rinkkamaraton Guinness-ennätys projektista: www.apurinkka.fi