sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Löysin angstioksennuksesta kultahipun

// Olin jo nukkumassa, mutta ajattelin kerrankin nousta ja kirjoittaa talteen ajatuksen joka tuli mieleen juuri nukahtamishetkellä. Katsotaan aamulla oliko tässä mitään. En oikolue.

Loukkasin 17. huhtikuuta niskaani punttisalilla ja siitä alkaen kaikki on mennyt liikunallisesti päin persettä. Ei se normaalia elämää suoraan mitenkään haittaa, mutta hartiat ovat olleet siitä asti jotenkin tunnottomat ja sama tunne leviää reisiin asti. Juokseminen tuntuu hermoissa jotenkin erilaiselta. Luulen, että vika on oikeasti vain päässä. Todennäköisesti olen vain laiska pullamössöpaska, sen puolesta puhuu sekin, että pystyin kuitenkin juoksemaan Helsinki City Runin kun oikein halusin. On siinä ollut vähän työkiireitäkin ja pientä flunssaa ja osin oli tarkoituskin keventää. Ei nyt kuitenkaan pitänyt tätä herätä kirjoittamaan.

Olen vihainen, lyhytpinnainen, pessimististinen ja tunteeton. Tällä viikolla olen mm. halunnut tuhota paikallisen kuntosalin talouden, koska he kehtasivat lähettää minulle perintätoimiston kautta maksumuistutuksen, kun olin unohtanut maksaa laskun. Olen uhannut Guinness World Recordsia negatiivisella julkisuudella, jos he vielä pyytävät mitättömiä muototäydennyksiä jo pian vuoden vanhaan ennätykseen. Olen vittuillut puhelinmyyjille, jotka tekevät vain työtään. Olen huutanut idiooteille, jotka eivät tajua mitään. Hermostun kaikesta, ja olen pessimistinen.

Ja äsken keksin, minkä takia pidän liikunnasta ja miksi se on tärkeää.

Kun liikun olen määrätietoisempi, positiivisempi, iloisempi, luotan itseeni enemmän ja teen mielestäni hyviä asioita. Liikunta tekee minusta paremman ihmisen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti