sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Helsinki City Run 2017: SPR-keräyksen lähtölaukaus

Eilen lauantaina 13. toukokuuta juostiin Helsinki City Run 2017. Kannoin mukanani rinkkaa, johon olen kerännyt lahjoituksia Suomen Punaiselle Ristille.  47 lahjoittajaa ja lähes 1200 euroa oli paljon enemmän kuin olin uskaltanut toivoa. Lämmin kiitos kaikille!

Autossa matkalla kohti Helsinkiä minua myös toisaalta hirvitti. Tässähän ei ole mitään järkeä.  Olen kyllä lihaskuntoillut läpi talven innokkaasti Pelastusopiston lihaskuntoon johtaneen FireFit 112-haasteen ansiosta ja soutu on ylläpitänyt peruskuntoa, mutta Endomondon harjoituskalenteri kertoi karun totuuden: juoksua tänä vuonna vain reilut kymmenen tuntia, ja näistä vain yksi yli tunnin lenkki. Rinkan kanssa olin kokeillut kerran, puolituntia.  Se kyllä tuntui hyvältä. Ehkä viime vuoden rinkkaharjoittelu olisi vielä jossain muistissa.

Painokin oli kuntosaleilun ja kohtuullisen kohtuuttoman syömisen myötä kohonnut taas ylväisiin lukemiin: 115 kiloa. Mutta siinä kuitenkin todistettavasti seisoin lähtöalueella.



Tapsan kanssa olimme starttiviivalla ajoissa, skarppeina ja tilanteen tasalla.  Asettauduimme lähtöryhmäämme Ruskea, jossa lähtivät liikkeelle reilusti yli kahden tunnin aikaa tavoittelevat juoksijat.

Juoksijoita oli melkoisesti, kolmetoistatuhatta osallistujaa 65 eri maasta. Siitäkin huolimatta  vain ensimmäisen kilometrin aikana oli ruuhkaa.  Sekään ei meitä harmittanut tai haitannut, koska kiire ei ole ja maisemat Töölönlahden rannalla ovat hienot, ja niin ovat koko reitillä.

Ensimmäisten kymmenien minuuttien aikana juoksu tuntui oudolta, ja siksi olo oli epävarma. En nimittäin saanut jalkoihin mitään tuntumaa tai vastetta siihen onko meno raskasta vai kevyttä. Muistin kuitenkin, että sama tunne oli tuttu jo viime vuoden rinkkajuoksuilta. Nyt tunne, tai tuntuman puute, oli vieläkin vahvempi. Ehkä siksi, että lihasmuistista ei löytynyt mitään ja liikeradat ja hermotus hakivat paikkaansa.


Tovi myöhemmin kohtasimme Nurmelan Juhan. Jupe on 39-vuotias teräsmies, ultrajuoksija ja ykköstyypin diabeetikko. Jupe oli aloittanut päivän juoksemalla maratonin paloheinässä, ja oli täällä nyt juoksemassa puolimaratonia. Hänen puuhansa on juuri nyt erityisen kilometrikasta, koska hän valmistautuu juoksemaan Nuorgamista Helsinkiin heinäkuun aikana. Matkaa on 1450 kilometriä, se on noin 47 kilometriä päivässä. // Lue lisää Diabetes-lehdestä ja www.suomi100juoksu.fi:sta.

Jalat alkoivat löytyä. Hermotus alkoi toimia. Jutut muuttuivat kilometri kilometriltä hulvattomimmiksi ja huumori hervottomammaksi. Etelä-Haagan sillalla pongasimme Ferrixin. Se ei ollut omiaan ainakaan laskemaan tunnelmaa taikka nostamaan huumorin salonkikelposuutta.

Ferrix on IT-nörtti ja stand-up koomikko
Matka jatkui, ylämäet alkoivat painaa mutta tasaisella ja alamäkeen rullasi edelleen kepeästi. Tosi moni kysyi rinkasta, miksi, ja paljonko. SPR-keräys on erinomainen tekosyy rinkan kantoon, mutta en ole silti aivan varma etteikö valtaosa kohtaamistani ihmisistä pitänyt toimintaa umpihulluna.

Kysyin eräältä mieheltä, että paljonko sinä painat. Enkä saanut  turpiini! Päinvastoin, syntyi  kiinnostava keskustelu. Painoa oli hänelläkin nyt yli 120 kiloa. Kerroin rinkkahörhöilyn taustoista ja ymmärsimme heti toisiamme. Aivan sama, onko se paino rinkassa vai mahassa. Taisteluörkkejä molemmat.

Noin 15 kilometrin paikkeilla juoksuharjoittelun puute alkoi näkyä. Pohkeeni alkoivat kramppailla ja olivat krampissa koko loppumatkan. Tämä oli hyvä juttu, opin nimittäin että on täysin mahdollista juosta pohjekrampeista huolimatta kunhan ei nostele jalkojaan vaan laahaa niitä vain maata pitkin.


Saavuimme maaliin ajassa 2:22. Ilma oli kesäinen ja kuohuviini maistui hyvältä. Kyllä vaan kannatti taas tehdä jotain tolkun rajamailla olevaa, niin katosi kerrasta kaikki epäluulo. Tästä lähtee 150 päivän matka kohti Vantaan maratonia, jonka juoksen kovempaa kuin koskaan itse ikinä. Yhä parempi mieli tuli, kun punnitsin rinkan kotona ja huomasin sen painaneen viime hetken lisäyksineen 24 kiloa. Onneksi en kuitenkaan tiennyt sitä juostessa.

Juostessa keksin erinomaisen idean: SPR Katastrofirahasto-keräykseni jatkuu syksyyn asti.

Juoksen kesän aikana noin kymmenen puolimaratonia tai maratonia. Lataan rinkkaani painoa aina sen verran, kuin lahjoituksia on tullut ennen starttia. Näin harjoitukseni kovenee kesän mittaan, kunto kasvaa ja syksyllä on toivottavasti kasassa niin paljon lahjoituksia, että ne ivät kolikkoina laskettuna painona edes mahdu rinkkaani.

Lahjoita tästä: www.lahjoituslipas.fi. Lahjoitukset menevät suoraan ja lyhentämättömänä SPR:n tilille. (Yksi 2 euron kolikko painaa 8,5 grammaa.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti