torstai 14. marraskuuta 2013

Kehityskeskustelu

Kuule Läskimaija, miks sä aloit kirjoittaa tätä blogia?

Kun  tyytymättömyys itseeni tursahti napatyrän lisäksi totaalisesti pintaan marraskuussa 2009 ja aloin kirjoitella tätä blogia, en pitkään aikaan kertonut siitä kellekään mitään. Senkin jälkeen kun muutamaa kuukautta myöhemmin olin jotenkin puolivahingossa (ja puoliksi halusta näyttää että miten hienosti olen onnistunut)  lipsauttanut linkin puolisolleni ja sitten muutamalle ystävälleni, oli kantava ideani seuraava:

Läskimaija on sukupuoleton raskaasti ylipainoinen keski-ikäinen ihminen. Ei mies tai nainen, ei mistään kotoisin. Se olin minä, mutta samalla kuka tahansa. Ajatukseni oli se, että en halua tuoda itseäni ihmisenä esille, en hakea blogista egoboostia vaan tarjota kelle tahansa mahdollisuuden hypätä ikäänkuin siihen Läskimaijan kehoon ja mieleen. Sain siitä ajatuksesta hirveästi voimaa.

No mikset sä sitten tehnyt niin?

Jossain lähestyttäessä kevättalvea 2011 asiat ovat kuitenkin alkaneet muuttua, ja olen alkanut tuoda itseäni enemmän esiin. Pakko ajatella, että olen saanut tyydytystä siitä että olen saanut positiivista huomiota. Lisää, lisää, lisää!  huutaa narsisti. Kirjoitin aiemmin juttuja, jotka eivät menneet niin suoraan itseeni kuten vaikka tämä, tämä ja vielä tavallaan tämäkin - voisi voisi olla kuka tahansa.. Yhtäkkiä huomasin alkaneeni tuoda itseäni enemmän juttuihin mukaan. Pariin ensimmäiseen vuoteen en tarkoituksella laittanut blogiin yhtään kuvaa itsestäni, koska se en ole minä, vaikka olenkin.   No, sitten aloin jossain kohtaa näkyä kuvissakin. Lopullisesti mopo karkasi luultavasti siinä vaiheessa, kun tammikuussa 2013 oli Endomondo-palvelun järkkäämä Ultimate Endorser -kisa - siinä piti heittää tosissaan kroppaa likoon. Ja kyllähän pikku narsistini siitä diggasikin.
  
Okei, sä tykkäät huomiosta. Eikö se ole ok?

Joo kai ja ei. Saan kyllä eittämättä instant-nautintoa sillä hetkellä kun kerron jostain hurjasta uudesta suunnitelmasta tai joku tapahtuma on takana ja onnistunut ja ihmiset huomaavat sen.

Mutta ihan oikeaa todellista pysyvää hyvää oloa tuottaa se, kun jotenkin koen onnistuneeni välittämään jotain sellaista mihin joku toinen ylipainoinen taikka vaikkapa ahmimishäiriön kanssa tappeleva voi samaistua.

No, mitä nyt?

Joo, eli jonkinlaiseen välietappiin tässä tosiaan on tultu.

Oikeastaan koko blogi olisi ehkä pitänyt lopettaa Maailmanlopunmaratonin jälkeen. Sehän se oli silloin marraskuussa 2009 asetettu Läskimaijan maailmanlopuksi. Tuossa kohtaa oli selkeä epäjatkuvuuskohta, ja luulen että se on osin syynä siihen että tämä blogi on tänä vuonna lähtenyt valumaan narsistisempaan suuntaan.

Mulla on nyt mietinnässä se, että onko tässä mitä nyt näissä liikuntahommissa tavoittelen, mielestäni jotain sellaista samaa kuin tuossa alkuperäisessä Läskimaija-projektissa.  Joku konkreettinen matka, muutos, johon ihminen voi samaistua. En tiedä vielä onko sellaista. Joku punainen lanka.

Tarina pitää olla.

Yksi mahdollinen ajatus on kertoa tulevasta matkastani, jossa muutaman (4) vuotta täysin "hippi-hengessä" (ilman aikatavoitteita, tiukkaa treeniohjelmaa, mutu-meiningillä) liikkunut keski-ikäinen lähtee puolen vuoden ajan tavoittelemaan "kilpaurheilijamaisesti" jotain konkreettista aikatavoitetta, palkintoa ja pokaalia.

Mutta, onko se sellainen tarina ja hyvä tarina jonka haluan kertoa... ja miten teen sen ilman että se menee  kukkoiluksi. Mietitään vielä pari viikkoa.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Norjalaisessa odotustilasssa

Hei,

en ole menehtynyt vaan olen viettänyt  viime viikot norjalaisessa odotustilassa.

Olen täällä odotellessani lukenut sekä Me Naiset että Nalle Puh -lehtiä, leikannut sormen- ja varpaankynteni, istunut ja odottanut. Mainitsinko jo, että olen lukenut Nalle Puh -lehtiä.

No niin vissiin! Olen tässä odotellessani juossut uudet ennätykset ensin cooperille, sitten 5km:lle, 10:lle ja viimeksi puolimaralle. Välipäivinä juoksentelen joko muka-rauhallisia 25km pitkiksiä tai teen norjalaisten masokistihiihtäjien ja itä-suomalaisten ihmehenkilöiden suosittelemia 4x4 maksimi-vetoharjoituksia. Tai mikäli olen siltä osin estynyt, simuloin tuota maksimaalista kärsimystä soutulaitteella. Vielä olisi tarkoitus petrata maratonenkka, Pomarkussa 30.11.
 
Joo, elikkä tämmöinen vissiin oikein perinteinen jäähdyttely ja viilentelyjakso (lue: rehvastelu ja elvistely -jakso) on menossa! :)

Mitäkäkö sitä sitten odotellaan. No. Kotkareenien alkua tietenki! Jostain joulukuun loppupuolelta alkaa 24 viikon Ameriikan matkaan ja Eagleman-koitokseen valmistavat superjumpat. Superjumppien muodosta eli harjoitusohjelmasta ei ole vielä tietoakaan, mutta tarkoitus on suorastaan hyödyntää asiantuntijatason ammattitaitoa treeniohjelman luonnissa ja jonkintasoisessa seurannassa.

Kävin eilen myös päivittämässä tiedon siitä, mistä kehoni koostuu. Viimeksi kävin InBody-kehonkoostumusmittauksessa puolitoista vuotta sitten maaliskuussa 2012.
Muutos nyt viimeisen reilun vuoden aikana on huomattavasti pienempi kuin 2011-2012.  Siitä voisi vetää johtopäätöksen, että koko vuosi on tavallaan mennyt jonkinlaisessa  odotustilassa. Yllätys oli silti positiivinen, pelkästään vaakaan katsomalla olen ollut enempi pettynyt kuin ilahtunut.

Summasummarum: maaliskuu 2012 - marraskuu 2013:
- kokonaispaino -2.7kg (edelleen siis 116.1 kg! :)
- Rasvat n. -5kg
- Lihakset n. +2kg
- Uusi InBody-tieteellisin keinoin laskettu ihanne-tavoitepainoni on  102.1 kg (aiempi 99.7kg) - tämä siis siksi, että lihasten määrää ei koskaan suositella laskemaan.

... koska lihaksia todennäköisesti tai siis toivottavasti on enempi tulossa kuin menossa... voisi olla että tavoitepaino kesäkuun 2014 alussa olisi 105kg.

Mutta nyt odotellaan. Täällä HIITto-liiton odotushuoneessa vielä ainaskin 4 viikkoa.

Q: Lukijatutkimus! Tuntuiko kirjoitus aavistuksen rehvakkaalta?

Sitä se olikin! Nimittäin todellisuudessa ylitsevuotavan rehvakkuuden taakse piiloutuu, niinkuin yleensäkin maailmassa, jonkinasteinen itsetuntoihmetys. Onko tässä nyt vuodenaikana oikeastaan tapahtunut edes mitään? Tuleeko koko UTMB-haavestakaan mitään, kun Vaarojen marakin jäi kesken?  Enari-terapialla olen yrittänyt korjailla hieman muljahtanutta itsetuntoa uskotellakseni itselleni, että kyllä kyllä, on tässä vuoden aikana jotain tapahtunut, vaikkei heti siltä näyttäisikään. Hyvä poika. Oikeastihan tässä pitäisi ehkä juuri nyt lepäillä, mutta sielu  tarvitsee tätä enariterapiaa ja norjalaista  kuritus...eikun odotushuonetta.

Kyllä se tuntuisi toimivan. :)