sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Endomondo-harjoite nro 1000, Rautaveden maraton

Tänään tuli vastaan eräs virstanpylväs jumppauralla, kun Endomondo.com -palveluun kirjautui tuhannes liikuntasuorite. Kyseinen mobiiliohjelmisto/web-sivusto on kyllä ollut perin merkittävä tekijä siinä, että tämä homma on pysynyt käynnissä. Niinpä hainkin joku kuukausi sitten mukaan Endomondon Endorser-ohjelmaan. Ja reilu viikko sitten sain ilokseni ja yllätykseksi kuulla, että tulin siihen valituksi. Endorser-ohjelman kautta pääsen jatkossa seuraamaan Endomondon kehitystä hiukan lähempää ja kertoilemaan siitä muillekin.

Mutta, nyt Rautavedelle. Rautaveden maraton lähtee Vammalan keskuskentältä, tai siis kuntauudistuksen jälkeen Sastamalasta, ja kiertää nimensä mukaan Rautavesi-nimisen järven.

Olin odotellut tapahtumaa kovasti,  erityisesti siksi että Jasonin oli siellä tarkoitus aloittaa maraton-uransa.

Juoksin viimeviikon sunnuntaina arvatenkin liian pitkän, n. 32km lenkin, ja liian kovaa - joten torstain testilenkillä huomasinkin että sykkeet olivat koholla ja juoksu raskasta. Samoin ystävälläni oli ollut rankka viikko töissä ja nukkumiset olivat jääneet todella vähiin. Puitteet katastrofille olivat siis täydelliset!

 ...meinasin tähän nyt kirjoittaa pitkätkin plärinät tekstiä juoksun eri vaiheista, kuten siitä että juoksimme tovin miehen kanssa, joka juoksi 200. maratoniaan jonkinlainen veturimies-asu päällään ja kultaiseksi sprayatut asicsit jalassaan....

Kahdensadan maratonin veturimies

... ja siitä, miten paljon iloa voikaan saada yhdestä vedestä erektoituvasta väylämerkistä, vai oliko se sukellusvene...

... sekä siitä, että oikeastaan koko matkan meillä molemilla oli sykkeet normaalia reilusti korkeammalla ja erityisesti Karkun kirkon luona, jossain kilometrin 30. paikkeilla sijaintivalinta aika-avaruus -jatkumossa herätti kysymyksiä....

...mutta, koska kello on 01:30, tyydynkin vain sanomaan sen, että jokainen pidempi jumppasuorite on aivan omansalainen monsteri. Tällä kertaa se oli  vähintään lvl-42 lohikäärme. Eri pedoilla on erilaset juonet ja kujeet, salaiset aseet, mutta jokaikinen kerta tämän monsun selättäminen tuntuu hienolta. Ja kumoonhan se hirviö kaatui nytkin, rytinällä!  Onnittelut Villelle aka  Jasonille Mara-monsterin slayeröinnistä!

Kun vielä maalissa saimme kuulla, että nimimerkki T oli suorittanut puolimaran aivan käsittämättömän kovaan vauhtiin, oli karnevaalitunnelma valmis.



Nähdään Maailmanlopunmaratonilla 20.12.2012