tiistai 21. elokuuta 2012

Täysmatkan Triathlon Nastolassa 19.8.2012

Punajuuripunaa huuliin ja kisalappu päälle
// ks. Triathlon, täysmatka (Wikipedia)
// ja järjestävän seuran kisa-info (Nastolan Naseva)

Ihan ensimmäisenä kätevä aikaa säästävä vinkki kisa-aamun valmisteluihin: huulet saa helposti punattua edustuskuntoon hörppäämällä puolilitraa punajuurimehua ennen starttia, sitten onkin hyvä hetki mennä vessajonoon hämmentämään kanssakilpailijoita. (Punajuurimehun hyödyt kestävyysurheilun kannalta lienevät vielä kiistanalaisia, mutta voit tutustua aiheeseen täällä). Jos maha kestää, kuten minulla, on siinä ainakin raakasti hiilihydraatia.

En ole kuluneen 2.5 vuoden aikana vielä esitellyt pärstääni täällä blogissa, koska Läskimaija en ole "minä" vaan enempi "Batman", se on tämän projektin koodinimi. Pannaan nyt kuitenkin pärstä kuviin parista syystä 1) ystäväni otti läjäpäin hyviä kuvia, ne nyt vaan pitää käyttää 2) tapasin kisan aikana muutamia ihmisiä jotka osasivat yhdistää blogin ja naaman muutenkin. Oli muuten kiva tavata, nähdään tulevissa tapahtumissa :)

Kisaa edeltävä tankkaus onnistui erinomaisesti, nautin edellisillan hääjuhlissa mm. pari olutta, lihapullia, wasabia, lohta, salaattia, perunoita, nieriää ja neljä aivan pikkuriikkistä sitruunajuustokakun palasta.

Kisapäivä alkoi herätyskellon soitolla  hyvin sängyssä pyörityn yön jälkeen 03:35, ruiskun ja pukeutumisen jälkeen talutin polkupyörän hotellin hissiin ja autoon. Matkalle varaamani eväät unohdin minibaariin. Saavuin Pajulahden liikuntakeskukseen 05:20, ja kirjekuori numerolappuineen oli jo saatavissa. Aivan upea retro-KOP-kuolalappu!!!

Talutin pyörän ja varustepussit vaihtopaikalle, jossa muutama muukin jo asetteli ratsujaan telineisiin. Levitin ensin vaihtokamppeeni tavalla 1), sitten tavoilla 2 ja 3) ja lopulta tavalla 4). Onneksi vierustoverikseni sattui nerohenkilö, jolta opin nerokkaasti latomaan pyöräily ja juoksu varusteet jätesäkkiin peräjälkeen siten, että kaikki oli järjestyksessä ja hienosti saatavilla.  Minusta tulisi hyvä apina!

Kuin maalauksessa olisi uinut.
Kun kamat olivat paikallaan kietaisin naamaani vielä viimeisen 0.5 litran pullon punajuurimehua ja kävin pissalla kolmatta kertaa tälle aamulle. Rauhallisuuden tunne levisi virtsarakon lisäksi myös päähäni, kun huoltohenkilöstöksi, kameraryhmäksi sekä mentaalivalmentajaksi omaehtoisesti tarjoutunut ystäväni kurvasi paikalle.

Kun uinnin starttiin oli kahdeksan minuuttia, huomasin että rauhallisuuden tunteen lisäksi päässä ei juuri muuta ollutkaan. Nimittäin uimalakki oli jäänyt autoon. No, mentaalivalmentajani kipaisi lakin autosta ja kerkesimme rantaan hyvissä ajoin noin viisiminuuttia ennen lähtöä. Kävin pissalla aamun neljännen kerran. Kun lähtöön oli kolme minuuttia, oli märkäpuku vihdoin kiinni, lakki päässä ja uimalasitkin melkein valmiina.

Lähdin uimaan viimeisenä. Missään vaiheessa ei tullut ahdasta, paniikkia taikka muutakaan epätoivon tunnetta. Pieni "justiinsa" elämys kylläkin kun oikea uimalasin linssi imaisi itsensä noin viidennellä kauhaisulla  täyteen vettä. En viitsinyt alkaa mihinkään tyhjennysoperaatioihin koska näkyvyys toisella silmällä oli täydellinen.

Matka ensimmäiselle poijulle, ja melkein toisellekin meni totutellessa veteen ja uintiin. Jonkinmoisen rauhallisen rennon tahdin sain päälle toisen uimakierroksen alkaessa. Vauhti kiihtyi hieman ja uinti keveni.

Hämmästyksekseni huomasin että mahdollisesti muutamia uimalakkeja jäi taakse - en ollut kuitenkaan aivan varma oliko näin, vai hölskyivätkö vain aivot päässä. Tästä innostuneena, ja kun kerran tilaa oli, kiersin jatkossa poijutkin aivan vierestä imien. Kyllä siinä varmaan muutama metri säästyi.

Vedestä nousin järjestäjän ajanoton mukaan ajassa 1.27.40. Nappasin kuvatodisteiden mukaan kaksi lasillista juomaa.  Vettä oli pyörinyt lasissa sen verran, että näköjään iskin alitajuisesti silmää vielä kauan vedestänousun jälkeenkin.

Ei väsyttänyt. Vähän huippasi.

Vaihtopaikalla söin geelin, join vielä muutaman desin urheilujuomaa ja suoritin ultimate testin: märkäpuvun lahkeiden riisunta yhdellä jalalla seisten. Helpompaa kuin kahdella jalalla seisten, mutta ei onnistuminen yhden jalan metodillakaan aivan itsestään selvältä tuntunut.

Pyörälle siirtyminen tuntui kivalta vaihtelulta eikä edessä oleva alun pitkähkö nousukaan tuntunut mahdottomalta haasteelta. Muutamaa minuuttia myöhemmin kyllä kävi mielessä, että pitäisiköhän varmuuden vuoksi irroittaa kengät lukoista jos en sittenkään jaksa polkea ylös asti. Prosessorini on kuitenkin sen verran hitaahkoa sorttia, että siinä vaiheessa kun päätös olisi syntynyt oli mäki jo niin jyrkkä että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi joko polkea ylös asti tai kaatua. Hyvä niin. En nääs kaatunut :)

Kun siirtymämatka varsinaiselle pyörälenkille oli tehty, huomasin että nerokas magneettinen geelipullotelineeni oli pettänyt ja pullo tipahtanut jo vaihtopaikalle. Onneksi olin kuitenkin teipannut pyörään kiinni  jesarilla myös kolme erillistä geeliä. Meinasi siinä silti pieni paniikki iskeä. Pari kierrosta pyöräiltyäni, ja kun paine rakossa oli jälleen kasvanut sietämättömiin mittoihin, pysähdyin bussipysäkille. Kirjoitin kaverilleni tekstarin: "Kusella. Geelipullo tippu jo vaihtopakalle nyt lopu. Oon Kuivannosta 12km ettepäin. Sopisko juoksuvaihdossa munkkikahvit." Sitten puhelin soi, ajattelin että syytä vastata kun en tuntenut numeroa. Tyttäreni kaveri siellä kysyi, että voiko tytär leikkiä. Vastasin, että todennäköisesti mutta en nyt ole aivan varma.

Ystäväni oli jotenkin onnistunut tulkkaamaan sekavan viestini oikein, ja odotti Kuivannossa geeliläjän ja urheilujuoman kanssa. Pysähdyin. Moraali kohosi. Hämmästyin myös, kun minulta tultiin kysymään että olenko Läskimaija.  Olin tullut pyörästä tunnistetuksi. Sinä kenet tapasin, oli hauska tavata. Ja kiitos kannustuksesta myös juoksuosuudella. Aivan mahtavaa, kiitos. Jäi hyvä mieli. Näiden kohtaamisten jälkeen viimeinen kierros pyörällä tuntui, sanotaanko nyt,  lasten leikiltä.

Koko homma olisi jäänyt melkolailla varmasti kesken ilman tätä geelitäydennystä ja niistä saatua energia ja mentaalibuustia.



Juoksuvaihtoon tullessa en ollut vielä aivan viimeinen. (En muuten ole aivan varma, vaikka kuva olisi uintivaihdosta). Pari-kolme viimeistä tuntia oli pyöräilty sateessa, joten olo vaihdossa oli märempi kuin uidesta tullessa. Onneksi huoltaja-ässäni oli käynyt vetämässä jätesäkin varusteiden suojaksi ja sain jalkaani kuivat sukat ja kengät.

Juoksuosuus lähti jälleen hyvissä tunnelmissa. Olo tuntui lähes sietämättömän keveältä. Tuntui aivan mahdottomalta juosta etukäteen suunnittelemallani tavoitesykkeellä max. 140 sydämenläpsyä per  minuutti. Tapasin metsäosuudella juoksijan, joka kuunteli jotain metallikasta. Kysyin, mikä soi ja hän sanoi "Nyt menee Manowaria". Kävi mielessä, että niinköhän meillä on sama soittolista. Hän tunnisti minut Läskimaijaksi, ja siinä sitten mentiin useampi minuutti jutellen kivoja.  Kun soittolistalla tuli vastaan W.A.S.P:in kappale Animal, mopo karkasi lopullisesti käsistä, sanoin uudelle tuttavuudelleni että nyt täytyy mennä ja lähdin menemään. Tämän kohdan tunnistaa kätevästi metriikasta kappaleeseenkin sopivasta pupu-symbolista.


Uhoa riitti vielä ainakin seuraavat kymmenkunta kilometriä. Ja voimavarat mahdollistivat käsien noston kasvattajaseurani Etelä-Nokian Biisoneiden tervehdykseen. Seuran kannatus on muuten edelleen hyvin vakaalla pohjalla, jäsenmäärä on  yksi. Ensimmäiset kymmenen kilometriä kulkivat aivan liian kovaa. Keskitahti oli vain himpun päälle 6 minuuttia per kilometri, kun tavoitteeni keskinopeudeksi oli luokkaa 06:45 / km.

Ja niin. Eipä aikaakaan niin voi kauhistus. Ensin alkoivat pienet sähköiskun omaiset krampit, sitten alkoi mahassa kiertää ja nopeus laski olennaisesti. Taisinpa sanoa siinä mäessä ystävällenikin, että "nyt muuten vähän väsyttää".  Latasin juomapysäkeiltä kiihtyvässä määrin "extreme" merkattua juomaa, söin 3xsuolatabletit, kaverin tuoman munkin, colaa, suolakurkkuja, banaaneja, siripiriä. Pungersin seuraavat 20 minuuttia melko vastentahtoisesti.  Sitten olo alkoi helpottaa. Vauhti kyllä laski, ja sykkeet jäivät junnaamaan 120-135 nurkille. Kierroksia ei vaan riittänyt enempää.

Kaippa tässä oli kyse siitä, mistä viimeiselle juoksukierrokselle lähtiessä juttelin sarjassa M75-80 kilpailleen  herrasmiehen kanssa jolla oli juuri sillä hetkellä erittäin vaikeaa. "Tässä on nyt vaan kyse siitä, että elimistö alkaa polttaa rasvaa. Ja sitähän meillä riittää, joten ei mitään hätää. Annetaan mennä vaan."

Niin sitä sitten mentiin. Viimeisen kerran kääntöpaikalla käydessäni sain kukan ja kättelyn mieheltä, joka vaikutti ehkä vanhalta merikarhulta. Ainakin elämänkokemusta oli taustalla. Se teki tennaria. Kohtaamiset on kivoja.

Saamani kukka oli melko iso puska, mutta en raaskinut sitä kokonaisuudessaan heittää menemään, vaan otin pienen kukkasen muistoksi ja juoksinkin sitten viehkeästi kukka suussa maaliin.


Maalissa olin aikaan 13:13:40.

Kokemus oli huikea.




22 kommenttia:

  1. Onnittelut! Upea suorituksesi valaa kyllä uskoa omaankin maraton-urakkaani parin viikon päähän.

    Tuliko sellainen fiilis että tämä on nyt tässä vai tuliko heti mieleen joku uusi haaste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Läjäpäin tsemppiä matkaan! Missä tuo maraton juostaan? Vaikeetahan saattaa ja varmaan kuuluukin jossain kohtaa olla, mutta hyvin se menee! Itse sain elämäni ekat kunnon krampit Amsterdamissa maratonilla, se oli jossain 30 km paikkeilla. Ajattelin, että tähänkö tämä nyt jäi, mutta niin vaan nekin loppuivat kun pari kilometriä meni rauhassa. Vähän sama juttu kuin tuon energioiden loppumisen kanssa. Jotenkin se elimistö vaan sopeutuu kun antaa aikaa. Siis tsemppiä!!

      Kyllä tässä jotain suunnitelmia on vielä tälle vuodelle, ainakin Tampereen puolimaraton, Pirkan hölkkä ja sitten on vähän ajatuksena jonkinlainen juhlapäivän juoksaisu 20.12.2012 jolloin tämä projekti loppuu :)

      Se on sitten hieman suurempi kysymysmerkki, että mitä tän projektin jälkeen ensi vuonna, mutta jotain metatason ajatuksia on jo :)

      Poista
    2. Selailin keväällä juoksukalenteria ahkerasti ja tutkin kisojen sijainteja, ajankohtia ja reittejä. Päädyin lopulta pieneen tapahtumaan, Sauvon maratoniin. Yksinhän se taistelu aina lopulta käydään joten ihan sama onko mukana 10 vai 1000 juoksijaa.

      Oletko miettinyt Vaarojen maratonia? Suomen mielenkiintoisimpia kisoja, uskaltaudun mukaan kun takana on nippu tavallisia täyspitkiä :)

      Poista
  2. Onnittelut vaan vaativasta suoritteesta! Hyvä jos kannustuksista oli jotain hyötyä. Jokos sinun huoltopäällikkö rupesi unelmoimaan omista triathlon haasteista? Sillä tavalla sitä itsekin vaivihkaa sortui lajin pariin viattomasta huoltajan roolista. Tosin rouva keksii kerta toisensa jälkeen hurjempia koitoksia, kuten nyt tämä täysmatka, joten hankalaksi menee ;). Onneksi huoltajan roolissa ehti käydä lämmittelemässä perusmatkalla.

    Tsemppiä vaan kuntoilu-urakasta toipumiseen ja uutta matoa koukkuun! Tämä siksikin, että blogisi on erittäin mukavaa luettavaa. Toivottavasti ehdit ahertamaan jatkossakin tämän parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta!

      Hehe! Osanottoni vaan tulevia koitoksia odotelessa, joko olette tutustuneet esimerkiksi Ultra Trail du Mont Blanciin? :) http://www.ultratrailmb.com/ .... niin ja Brittein saarten rantakallioilla on myös oikeinki kiinnostavan oloisia piinajuoksuja. Ja entäs alppien yli!

      ... jos muuten loppuu ideat kesken, niin voisin tosiaan järkätä teille molemmille mahdollisuuden osallistua Maailmanlopun juoksuun 20.12.2012, reitti pysyköön vielä salaisuutena :)

      Poista
    2. Yritän parhaani mukaan taistella kaikkea hulluttelua vastaan, mutta kun yhtä nurkkaa sammuttelee niin toinen on jo tulessa. Tietysti urheilussa ja lomailussa voisi löytää yhteisen sävelen esim. ikuinen haaveeni Skotlannista (http://www.cxtri.com/). Pitänee kuitenkin alkuunsa vaikka syöksyä täysmatkalle Suomessa... Tietysti mainostamasi ultrajuoksut korkeuksissa :)

      Tottahan toki Maailmanlopun juoksu kiinnostaa! Tietysti pitäisi tietää tarkemmin mihinkä jalkansa asettaa. Mutta ehkäpä rouva kantaa sitten reppuselässä, kun omat voimat ehtyvät ;)

      Poista
  3. Hmm. taisin juuri hetki sitten puhua puolimatkasta ensi kesälle tai olympia.... :-)

    t:huoltomies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, arvasinpas, että alkaa se huoltojoukoillakin poltella päästä ittekin koittaan jossain vaiheessa :)

      Poista
    2. No hei! miten mää muuten kehtaan enää ikinä ja koskaan mennä ton tyypin kanssa lenkille tai mitään jos en ole edes puoliksi teräsmies tai jotain :))

      Poista
    3. Hienoa! Niin siinä väkisinkin käy, kun katselee muitten menoa: "tuon kärsimyksen haluan itsekkin kokea". Ei vaineskaan, kyllä varsinkin täymatkalaisille on nostettava hattua oikein isolla kädellä. Niin ilmeettömästi pyyhkäistään vielä maratoni sellaisten suoritteiden jälkeen, joita ei muutenkaan Suomen lakien mukaan saisi ihmisellä saman viikon aikana teetättää.

      Tsemppia vaan Willelle uintiharkkoihin :)

      Poista
  4. Hieno ja hauska teksti! Onnea saavutuksesta.

    VastaaPoista
  5. Hei aivan mahtava suoritus!! Huikeeta.. Olipa mukava lukea semmosta kaunistelematontakin tekstiä :) t. huoltomiehen sisko

    VastaaPoista
  6. Tuleeko tossa viimesessä kuvassa vaahtoo suusta?

    Huippu suoritus ja hyvä raportaasi!

    VastaaPoista
  7. Huikea suoritus! Törmäsin blogiisi vasta nyt. Pitääkin ottaa seurantaan. Ja heti ensimmäiseksi piti tietysti kaivaa esiin ekat postauksesi ja katsoa mistä kaikki lähti liikkeelle... Uskomatonta vauhtia olet itsesi ironman-kuntoon saanut! Rispekt.

    VastaaPoista
  8. http://www.youtube.com/watch?v=fZfeTb9fhA4

    http://www.youtube.com/watch?v=a8XIW_jUa-k

    Kun kysyit tappomäessä notta mitä soittimesta tulee \../

    Onnittelut vielä, helvetin kovaa settiä, helvetin rankoissa olosuhteissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut itsellesi! Ja iso kiitos. Mulle oli mielenterveysapua siitä, että etenemiseen tuli vaihtelua juttuseuran kautta. Paljon vähemmän kerkesi miettiä esim. sitä, että tuntuuko nyt kramppailun tuntemuksia vai ei.

      Mulla soi siis tämä soittolista:
      http://open.spotify.com/user/jukal/playlist/1C2INucUGIPQVZoK1xtu7D

      Siinä tappomäen kohdalla taidettiin mennä Amorphiksen kohdalla.

      Nähdään viimeistään ensivuonna :)

      Poista
  9. Onneksi olkoon, hieno suoritus!

    Itse olen muutaman puolikkaan vetänyt, en kyllä muista että koskaan maalissa olisi ollut sellainen olo että olisi tehnyt mieli lähteä toiselle kierrokselle... kokeiltavahan se silti vielä on, ehkä ensi vuonna...

    Toivottavasti bloggaus jatkuu ainakin tuohon maailmanloppuun asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa, minustakin tuntui Joroisten puolikkaan jälkeen, että matka oli kyllä ihan kokonainen eikä puolikas. Mutta, niin kai se vaan se meno ja pää asettuu siihen matkaan mikä oli suunnitteilla mennä. Kuulemma 400m juoksukin on ihan kova punnerrus :)

      Eli mukaan vaan, aattelin kyllä näillä näkymin koittaa ensvuonna uusiksi itsekin.

      Ja kyllä bloggausta on tarkoitus jatkaa, ainakin nykyisen Maya-kalenterin loppuun, ehkä pidemmästikin jos jotain kirjoituksen aiheita keksii.

      Katselin tuota Team HHCK:n kilpailukalenteria, kiinnostavia tapahtumia kaikki. Erityisesti Vaarojen Maraton houkuttaa, ehkä ensi vuonna! :)

      Poista
  10. Huhhuijaa. Perheeseen tuli uusi vaaka tänään, joka kertonee ihan oikean totuuden. Sen mukaan paino on tällä hetkellä 113.8kg, kun toinen vaaka kertoo 105kg. JA olen siis ihan selkeästi laihtunut ainakin 3-4 kiloa sitten tuon täysimatkan. Sehän tarkoitaa, että oon läpäissyt sen luokkaa 115 kilon painossa. Pidän tätä pelkästään positiivisena uutisena, voin laihduttaa siis vielä ainakin 15kg muuttumatta kukkakepiksi! :)

    VastaaPoista
  11. Heippa! Ihan mieletön tämä sun matkas. Olen aijemmin lueskellut, mutta nyt ajattelin ilmoittaa (o'ou), että lainasin tästä postauksesta kuvaa. Linkitin tänne takaisin, mutta laitatko ko. postaukseen vaikka viestiä, mikäli haluat kuvan syystä tai toisesta pois :) Kiitos paljon! Tervetuloa muutenkin lukemaan jos yhtään kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Jostain syystä pongasin kommenttisi vasta nyt. Olen kyllä jo aiemmin lueskellute blogiasi, se on kaunis: teksti on sujuvaa, kuvat hyvin valittuja ja blogisi lukemisesta jää hyvä mieli. Kelpoviitekehykseen siis kuva pääsi, kiitos vain! :)

      Poista