tiistai 1. toukokuuta 2012

Ergomaratoni ja juoksuloma

Innokkaimmat kerkesivät ehkä jo toivoa, että puolentoista kuukauden blogi-hiljaisuus tarkoittaa sitä, että olen vihdoin jättänyt mokoman kuntoiluhöpötyksen ja palannut vanhaan kunnon megamättöperinteeseen.

Wrong!!

Projekti on edennyt oikein kivasti. Olen seurannut noin tusinan viikkoa Ironman-ohjelmaa. Se on melko rankka, ja totta puhuen tuossa pari viikkoa sitten tuntui siltä, että vieteristä on kierrokset loppuneet. Olisi ehkä loppunutkin, mutta onneksi sitten tuli rutiinit katkaiseva sisäsoudun SM-maratoni, jossa sijoituin hienosti sarjani viimeiseksi (kysyjästä riippuen voin vastata myös olevani SM 5.).

Olen silti kiusallisen tyytyväinen! Viime vuoden aika parani peräti 11 minuuttia ja nyt en lopussa hyytynyt, vaan sen sijaan ärjyin kuni leijona viimeiset minuutit intoa puhkuen. Soutukeikan paras anti oli kuitenkin ehkä se, että sain kutsun osallistua kirkkovene-soutuihin. Olen aina tykännyt kirkkoveneistä, jopa niin paljon että olen piirrellytkin niitä! :)

Seuraavana päivänä lensimme Ryanairin lepattavin siivin Malagaan Espanjan kevätaurinkoiselle etelärannikolle. Viikon "ohjelma" oli muuten oikein rauhallinen, ja jotenkin ihan huomaamatta sitten juoksin kuudessa päivässä 82 kilometriä - se on reilusti enemmän kuin koskaan aiemmin ja erityisesti tänä vuonna. Näemmä on totta se, että lepo on merkittävä osa palautumista. Nimittäin nuo kilometrit, vaikkakin kaikki suurinpiirtein rauhallista PK-vauhtia, olisivat työviikon aikana varmasti johtaneet romahdukseen, polvivammaan, angstiin ja tiesmihin. Päiväunet siis pysyvät ohjelmassa kotonakin, aina kun mahdollista ! :) Kelit Benalmadenassa olivat oikein hyvät muuten, paitsi viimeisen päivänä jolloin satoi vettä kuin Esterin takapuolesta. Juoksin silloin jo perinteeksi muodostuneen puolimaramatkan Benalmadena Costastas rantaa pitkin Torremolinokseen, ei ollut tungosta.


Ei tässä nyt ole mitään valittamista, valitetettavasti. Tällä viikolla saanen uuden fillarin, kirjoittelen siitä varmaan seuraavaksi.

// 123.8 kg